APURAHAN TIEDOT

Biodynaamisen viljelyn säätiö myönsi apurahan valokuvaprojekti biodynaamisilla maatiloilla. Susu Lagström kuvasi kuinka viljelijät ja puutarhurit toimivat tiloillaan maasta huolehtien, puhdasta ruokaa tuottaen. Mutta millaista on viljelijän elämä? Millaisia ajatuksia ja unelmia on nuorilla juuri aloittaneilla puutarhureilla? Mille kokeneen ja vanhemman viljelijän sydän sykkii? Entä miten nämä ajatukset ja työ näkyy muille ihmisille.

Apurahan saaja: Susu Lagström
Apurahan suuruus:
Summa:
Projektin tavoitteet: Projektin tavoitteena oli nostaa viljelijä näkyville voimauttavan/osallistavan valokuvan kautta.

Hara ja talikko vaihtui kameraan
Asfalttitiet muuttuivat vähitellen mutkitteleviin hiekkateihin ja ketokasveihin tienpientareilla. Kaupunkilaissykkeeni rauhoittui mutka mutkalta. Biodynaamisen maatilan pihalla minua olivat aina vastassa maatilan ystävälliset ihmiset, usein myös kissat ja koirat, Rekolassa Hemmo- vasikka.

Ensimmäisen kosketukseni biodynaamiseen viljelyyn sain 1980- luvun lopussa ja 1990- luvun alussa opiskellessani Snellman korkeakoulussa biodynaamista viljelyä. Siitä lähtien olen viljellyt, opettanut puutarhakouluissa ja työpajoilla, havainnoinut ja kokenut puutarhoissa, ollut kädet mullassa.

Sain Biodynsäätiöltä apurahan biodynaamisten maatilojen kuvaamiseen keväällä 2024. Hara siis vaihtui kameraan, olin uuden edessä.

Askel valokuvaan

Valokuva on kulkenut ihmisten mukana kauan. Kuvaamme juhlia, ilon ja onnen kuvia, syntymää ja kuolemaakin. Kuvaamme ikään kuin muistimme jatkoksi. Katsomme kuvasta, miten aika on muuttunut ja kulkenut eteenpäin, sukupolvet vaihtuneet, puut kasvaneet. Valokuva tekee näkyväksi, se herättää muistijäljen tunnelmaan, tuoksuun, ääniin. Valokuva on visuaalinen jalanjälki.

Olen työskennellyt voimauttavan, osallistavan ja vuorovaikutteisen valokuvan parissa. Se on työote, joka on dialogista ja kuvattava itse kertoo, miten haluaa tulla nähdyksi. Tekniikkaa käyttäen kuvattava kokee osallisuutta ja hän tarinallistaa kuvaansa. Kuvauksiin muodostuu merkityksellisyyden tunnetta ja sen keinoin on mahdollista rakentaa ymmärrystä, yhteyttä ja arvostusta ihmisten välille. Tällainen kuvaustapa on myös dokumentaarista mutta kuvaa ja kuvaustilannetta lähestytään hieman toisella tapaa.

Ajatukseni tähän projektiin oli nostaa viljelijä näkyville voimauttavan/osallistavan valokuvan kautta. Suomen kasvukausi on lyhyt ja intensiivinen. Viljelijät ja puutarhurit toimivat tiloillaan maasta huolehtien, puhdasta ruokaa tuottaen. Mutta millaista on viljelijän elämä? Millaisia ajatuksia ja unelmia on nuorilla juuri aloittaneilla puutarhureilla? Mille kokeneen ja vanhemman viljelijän sydän sykkii? Entä miten nämä ajatukset ja työ näkyy muille ihmisille.

Projekti kuitenkin muuttui matkan varrella. Kuvaukset muuttuivat päivän, sen hetkisten tilanteiden dokumentointiin. Hyvä niin. Kuljin viljelijän kanssa, välillä viljelijä katosi töihinsä ja minä kiersin kameran kanssa kuvaten muuta. Ymmärsin, että biodynaamisten maatilojen kuvaaminen onkin prosessi, jota on vaikea laittaa tietylle aikajanalle tapahtuvaksi.

Olen aloittamassa nyt 2025 PienenKylän viljelijöiden kanssa osallistavan ja vuorovaikutteisen valokuvaprojektin.

Kuvia selatessa pohdin miten kuvat/ kuvaparit ovat kuin pieniä palasia pitkässä tarinassa kertoen päivistä maatilalla. Tuoli pellonpientareella, kun niittykasvit kasvavat sen läpi, kukaan ei ehdi istumaan mutta kauneus ottaa paikkansa ja kasvit kasvullaan luovat tunnelman ja tyytyväinen viljelijä mansikkapellollaan. Tai kuva viljelijästä kasvihuoneessa, kun hän huokaisee ja hymyilee. Tomaatit huokuvat kasvua, pyöreyttä ja makua. Kiitos Biodyn säätiölle valokuvaamisen mahdollistamisesta, kuvat ovat nyt yhdistyksen ja säätiön
kuvapankissa.

Satoisia kasvukausia!
Terveisin Susu Lagström